Vauvan fysioterapia

Joskus vauvaiän sensomotorinen kehitys ei etene normaalilla tavalla ja vauva tarvitsee siihen ulkopuolista ohjausta ja tukea.

Terapia-asema Voiman vauvojen kanssa työskentelevät fysioterapeutit ovat syventäneet osaamistaan ja lisäkouluttautuneet vauvan sensomotorista kehitystä tukevaan harjoitteluun NDT/Bobath -ajattelun mukaan, jonka näkökulmasta vauvaa autetaan oppimaan uusia taitoja normaalin sensomotorisen kehityksen suuntaan.

Fysioterapeutti ohjaa ja avustaa vauvaa tuottamaan liikemalleja, joiden avulla sensomotorinen kehitys pääsee etenemään.

Tärkeänä osana fysioterapiakuntoutusta on ohjata vauvan vanhemmille toimintatapoja, jotka tukevat vauvan sensomotorista kehitystä sekä vanhemman ja vauvan välistä vuorovaikutusta. Ympäristöllä, erilaisilla hoito- ja kantoasennoilla sekä läsnäolevalla vuorovaikutuksella on iso merkitys vauvan kokonaiskehitykseen, että vauva saa olla aktiivinen toimija arjessaan ja sitä kautta hänen on mahdollista saada palautetta toiminnastaan ja oppia uusia taitoja.

Vanhemmat ovat keskeisessä asemassa toteuttamassa vauvansa sensomotoriikkaa tukevaa arkea.

Hyödyllisiä linkkejä

Tutustu NDT-yhdistykseen alla olevasta linkistä.

www.ndt-bobath.fi
www.kela.fi

Terapia-asema Voima Oy

Linnoitustie 2B, 02600 Espoo

Esteettömät toimitilamme sijaitsevat katutasossa. Cello-rakennuksen pääovelle ja katoksen suojiin on erinomainen pääsy esimerkiksi invataksilla. Rakennuksen edessä on useita kiekkopysäköintipaikkoja (2h) sekä yksi nimetty asiakaspaikka heti ulko-oven ja katoksen tuntumassa. Pääovi avautuu tarvittaessa ulkoa käsin painikkeesta, joka löytyy ulkokatoksen pylväästä, toiseen oveen tuulikaapissa on omat painikkeensa oven tuntumassa. Pääoven avaus toimii näin aina klo 16:een saakka, sen jälkeen ovenavaus tapahtuu em.pylväästä löytyvää ovikelloamme soittaen, terapeuttisi tulee avaamaan oven. Pääaulassa on käytössämme aulapalvelut, josta asiakkaamme saavat tarvittaessa opastusta klo 16:een saakka. Pääaulassa ja toimitiloissamme liikkuminen itsenäisesti, erilaisin liikkumisen apuvälinein tai avustajan/saattajan turvin onnistuu erinomaisesti. Terapia-asema Voima Oy:n oma sisäänkäynti on pääaulan tuntumassa käytävän alussa oikealla. Oma sisäänkäyntimme on aina lukittu, ovikello löytyy ovelta.

Mikäli olet etuajassa varatulta ajaltasi, voit odottaa Cello-rakennuksen pääaulassa.

Olemme avoinna ma-pe sopimuksen mukaan.

Ajanvaraukset suoraan terapeutilta. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@terapiavoima.fi.

Vapaita asiakaspaikkoja on saatavilla nyt Tiina Aaltoselta ja Veera Kortelaiselta. Voit olla suoraan yhteydessä ko. terapeutteihin tai laittaa viestiä info@terapiavoima.fimarkuk.fi.

Terapiavoiman työntekijät iloisesti työn ääressä